Ötökät pelastavat maapallon

marraskuun 15, 2017

Olemme saaneet Vekaralle myyntiin ihania ötököitä, nimittäin Ötökät pelastavat maapallon -kirjan sekä siihen liittyviä postikortteja. Kuka sitten on tarinan takana? Haastattelimme kirjan kirjoittaja/kuvittajaa, Katri Parikkaa.  Näin hän meille kertoi

Olen Katri Parikka, tekstiilimuotoilija ja kuvittaja Joensuusta. Olen kolmen alle kouluikäisen neitokaisen äiti, joka salaa haaveili kuvittajan työstä ihan lapsesta asti. Ötökät pelastavat maapallon-lastenkirja sai minut uskomaan itseeni ja tavoittelemaan unelmaani.
Sitä mukaan kun omat lapset ovat kasvaneet, olen tajunnut miten tärkeää on olla hyvä esimerkki herkälle lapselle. Ihan kaikessa. Kun esikoiseni syntyi, makasin saunanlauteilla ja mietin miten voisin opettaa lapselleni pitämään hyvää huolta luonnosta ja olemaan epäitsekäs. Runo Ötökät pelastavat maapallon-kirjaan alkoi hahmottua. Kiireellä tulin saunasta pois hakemaan paperia jotta saisin runon muistiin.

Runo oli pöytälaatikossa kuusi vuotta. Etsin kirjalle kuvittajaa, tarjosin sitä kustantamoille, mutta kukaan ei tarttunut syöttiin. Nyt jälkikäteen olen ymmärtänyt miksi. Se odotti minua! Opiskelin vuoden Helsinki Design Schoolissa graafista suunnittelua ja samalla piilossa oleva unelma alkoi nähdä päivän valoa. Kun löysin oman tyylini kuvittaa ja tehdä tekstiilitaidetta, sain itseluottamusta. Minusta tulee kuvittaja, sittenkin!

.Ötökät pelastavat maapallon-kirja 170x2405Kaivoin runon pöytälaatikosta ja aloin työstämään kuvitusta. Ötökät pelastavat maapallon-lastenkirja antaa lukijalleen ajateltavaa siitä miten maapalloa pitäisi käsitellä. Miten tekomme vaikuttavat tulevaisuuteen. Tyylini tehdä kuvituksia lähtee tunnepohjalta.
Luotan omaan intuitioon ja teen kuvituksia hyvällä taajuudella. Käytän paljon kierrätysmateriaaleja, kuten
pitsejä, lankoja ja koruja. Myös erilaiset sekatekniikat ovat minun käsialaan sopivia. Teen kuvituksista
yksityiskohtaisia tauluja jotka valokuvataan. Välillä käytän kuvaa koko taulusta, välillä lähikuvaa.
Kuvakulma myös vaikuttaa tunnelmaan ja kuvia tuleekin räpsittyä paljon ennekuin sopiva löytyy. Ötökät
pelastavat maapallon-sankarit piirsin arkipäivän sankareista. Inhimillistin eläimet nykypäivään. Tunnetko
kenties Hifi-karhun tai hamstraavan Harakan? Itse taisin olla ennen pelokas Kameliontti ja nykyään
rentoutunut ja elämän nautiskelija kuten Kilppari on.
Työskentelin lastenkirjaa tehdessäni perhepäivähoitajana. Kuvituksen pariin pääsin vasta kun omat lapset
menivät yöunille eli pari tuntia päivässä. Mutta voi että minä nautin! Löysin intohimoni! Noin puoli
vuotta sitten, pian sen jälkeen kun kirja tuli painosta aloitin kokoaikaisena yrittäjänä. Oivalsin että lapset
tarvitsevat hyvän esimerkkin myös siitä, että tee sitä työtä mistä nautit, tee se hyvin, älä luovuta ja pyri
kohti unelmaasi.
Mitä enemmän omaa elämää pohdiskelee, sitä varmempi on siitä että tavara ei tee onnellisuutta. Ihminen
pärjää hyvin vähällä ja onnellisuuden tunteen voi kokea vaikka vain tuijottamalla tähtitaivasta tai
hyppimällä lasten kanssa kuralätäköissä. Käyn paljon kirpputoreilla, mutta nyt tekniikkani on muuttunut.
En vietä kirpputoreilla enää vain aikaa ja tekemässä löytöjä. Nyt käyn kirppareilla kun on tarvetta. Työn
puolesta katselen sisustuspuolen eri valossa.

Ötökät pelastavat maapallon-kirja 170x24011
Olen ruvennut siivoamaan kaappeja ja jättänyt vain ne tavarat mitä oikeasti käytän. Loput annan
hyväntekeväisyyteen. Miksi omistaa 20 kahvikuppia kun juo aina kahvinsa siitä tietystä lempimukista?
Miksi säilyttää mummon vanhaa tarjotinta, joka on epäloogisen kokoinen meidän talouteen? Jos säästän
tarjottimen lapsilleni, tuottaako se heille iloa? Miksi ostaa kirpparilta Muumimuki vain koska se on
halpa? Enkö juuri päivitellyt 20 ylimääräistä kahvikuppiani? Huomasin omistavani ainakin kymmenen
kattilaa, vaikka laitan ruokaa lapsilleni neljällä kattilalla. Ja tuntuipa hullulta omistaa toistakymmentä
lakanaa. Kaikki vieraat, jotka meille jää yöksi, tuovat aina omat petivaatteet mukanaan!
Kaappien siivous jatkuu ja pian on lastenhuoneen vuoro. Tästä tavarapaljoudesta syntyi runo Harakan
aarteet, jota nyt työstän lastenkirjaksi. Kirja kertoo kierrättämisestä ja luopumisesta. Lapsille on hyvä
opettaa että antamisen tuoma mielihyvä on mahtavaa! Kirjassa tullaan näkemään Ötökät pelastaa
maapallon- kirjan tutut sankarit. Hifi-karhu, Etana ja tietenkin itse Harakka. Kirjasta tulee värityskirja,
jotta lapsi viettää kirjan kanssa enemmän aikaa ja näin sisäistää kirjan tarinan paremmin.
Nähtäväksi jää synnyttääkö minun elämä vielä lisää runoja ja tarinoita. Palaavatko Ötökät vielä
kolmannen kerran lapsia opettamaan? Ennen sitä pitää vain nauttia tästä täyttyneestä unelmasta, hyppiä
kuralätäköissä ja siivoilla kaappeja. Sydämellisin kiitoksin Katri Parikka

_DSC5053_netti 10Mg

 


Leave a reply

Leave Your Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *