Juttutuulella - tutustu helposti

joulukuun 05, 2018

“Kun on tottunut asiakaspalvelutyössä jutustelemaan päivät ihmisten kanssa, on muutos äitiyslomalle jäädessä iso. Aluksi tietysti tulokkaaseen tutustuminen ja vauvakupla pitää kiireisenä, mutta arjen lähtiessä rullaamaan huomasin kaipaavani muutakin seuraa kuin vähäsanaisen ihmisenalkuni. Esikoisen vauva-aikana vasta parilla ystävälläni oli lapsia, ja hekin asuvat sen verran kaukana, etteivät esimerkiksi spontaanit ulkoilut yhdessä onnistuneet. En itseasiassa edes ymmärtänyt miten paljon olin kaivannut muiden vanhempien seuraa nimenomaan lähialueelta, ennen kuin sitä myöhemmin löysin. Nyt toisen lapsen myötä homma on erilainen, koska “ensimmäiseltä kierrokselta” tarttuneet kaverit ovat suurilta osin vielä lastensa kanssa kotona ja myös esikoinen pitää huolen, ettei päivään jää juuri aikaa pohtia omaa sosiaalisuutta.”  -Iina

“Olen vuoden ikäisen pikkutaaperon äiti. Olen huomannut, että nyt kun lapsen kanssa on luontevaa käydä leikkipuistoissa, päivässäni on paljon enemmän aikuiskontakteja. Ei leikkipuistossa puolituttujen kanssa mitään syvällisiä keskusteluja käydä, mutta on mukavaa jutella niitä näitä, vähän kuin työkavereiden kesken. Kontrasti viime syksyyn ja pikkuvauva-aikaan on aika iso. Lähiympäristön vanhempien naamat tulivat kyllä tutuiksi, mutta ei tuntunut kovin luontevalta vaunujen kanssa kävellessä ryhtyä juttusille tuntemattomien kanssa. Olemme käyneet erilaisissa vauvakerhoissa ja tavanneet kauempana asuvia ystäviä, mutta on mukavaa ettei kaikkia kohtaamisia tarvitse erikseen järjestää ja aikatauluttaa. Siinä on kuitenkin aina oma säätämisensä. Haluan myös jo ihan esimerkin takia opettaa lapselleni, ettei seuran saamiseksi tarvitse aina väliin puhelinta.” -Laura 

*****

Moni kaipaa varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla matalan kynnyksen juttuseuraa samassa elämäntilanteessa olevilta, erityisesti mikäli lähipiirissä ei valmiiksi ole muita perheellisiä. Äitien yksinäisyydestä puhutaan paljon, ja tutustumista toisiin vanhempiin yritetään kovasti helpottaa kerhojen, neuvoloiden ja muiden tahojen toimesta. Monesti tuoretta vanhempaa kuitenkin jännittää lähteä vauvan kanssa yksin liikenteeseen, ja esimerkiksi kerhot saattavat olla suuren henkisen kynnyksen takana. Facebookin vauvaryhmistä ja foorumeilta etsitään netissä olevan vertaistuen lisäksi paljon myös liveseuraa ja perustetaan whatsapp-ryhmiä pienemmän porukan yhteydenpitoon. Aloimme pohtimaan miten me voisimme helpottaa tutustumista nimenomaan lähialueen vanhempiin.

Monet varmasti tuntevat koirien keltaisen nauhan, joka tarkoittaa että koira tarvitsee tilaa. Me käänsimme tämän ajatuksen toisinpäin, eli lähdimme miettimään mikä merkki viestisi muille, että juttelisin mielelläni. Päädyimme mintunvihreään nauhaan, ja ryhdyimme pallottelemaan kampanjalle nimeä. Juttutuulella loksahti heti, se kertoo homman ideasta lyhyesti ja ytimekkäästi. Juttutuulella-kampanjan tarkoitus on nimenomaan auttaa löytämään helposti juttuseuraa, ei tarvitse sopia erikseen treffejä netissä tutustuakseen, vaan voi lyöttäytyä vaikka vastaantulevan vaunuttelijan kanssa juttusille. Mintunvihreä nauha kiinnitetään näkyvälle paikalle esimerkiksi vaunuihin, kantovälineeseen tai takinliepeeseen. Helppo ensimmäinen jutunjuuri ja jäänmurtaja on nauha. Juttutuulella-kampanjaan voi osallistua myös laittamalla nauhan esille ollakseen helpommin lähestyttävä muille, vaikkei itsellä niin aktiivista juttukaverin tarvetta olisikaan.

Emme osanneet ennustaa, että kampanja lähtisi näin nopeaan suosioon. Olemme leikanneet, polttaneet ja ommelleet juttutuulella-nauhoja koko perheen voimin hiki hatussa, ja siltikään emme täysin pysty vastaamaan kysyntään. Ja tämä on pelkästään positiivinen ongelma, ihan mahtavaa, että homma on ottanut tuulta alleen!

Soraääniä ja kysymyksiä on herännyt siitä, tarvitaanko tosiaan nauha kertomaan, että toiselle voi jutella. Me tarkastelisimme tätä enemmänkin siitä positiivisesta näkökulmasta, kuinka hienoa on, että ihmiset haluavat kertoa avoimesti olevansa juttutuulella. Ja onhan se ihan totta, että kynnys ruveta spontaanisti juttelemaan vastaantulijalle on usein suuri. Miksi tätä ei voisi näin simppelillä keinolla helpottaa? Ja vaikka tässäkin kirjoituksessa nostamme esille erityisesti pienten lasten äidit, on juttutuulella-nauha tarkoitettu yhtä lailla kaiken ikäisten lasten vanhemmille, ja luonnollisesti myös isille.

Alunperin ajatus oli ja on yhä, että ihmiset innostuisivat tekemään nauhoja myös itse. Nauhaksi käy mikä tahansa mintunvihreä kangassuikale tai nauhanpätkä. Saimme kivan idean myös virkatusta nauhasta, ja tähänkin löytyy ohje nettisivultamme. Myös valmiit nauhat ovat aina käyttäjilleen ilmaisia, eli kampanja on varmasti kaikkien saavutettavissa. Valmiita Juttutuulella-nauhoja jaettiin aluksi ilmaiseksi sivumme kautta, mutta toistaiseksi jako tätä kautta on tauolla. Kannattaa kuitenkin seurata meitä facebookissa ja instagramissa, sillä ilmoitamme kanavissamme nauhojen jakopaikoista. Tällä hetkellä nauhoja löytyy useammalta yritykseltä, joista löytyy jatkuvasti päivittyvä lista sekä kotisivuiltamme että facebook-sivultamme. Nauhoja jakavat myös mm. monet kerhot, neuvolan perhetyön ohjaajat, imetystukihenkilöt, kantovälineopastajat, vanhempaintoimikunnat ja leikkipuistot. 


Lue lisää Juttutuulella-kampanjasta ja seuraa facebookissa ja instagramissa.

www.juttutuulella.fi

@juttutuulella

#juttutuulella

Iina ja Laura

Leave a reply

Leave Your Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogi

Vekaran Vieraskynä-blogi on tarkoitettu kaikille innokkaille kirjoittajille ja bloggareille, jotka innostuvat ja inspiroituvat lapsista, lapsenmielisistä asioista, perheen arjesta ja juhlasta sekä lasten vaatteista, kierrätyksestä ja kestävästä kehityksestä.
Julkaisemme tekstit kirjoittajan omalla nimellä ja otamme mielellämme uusia kirjoittajia mukaan.
Hauskoja lukukokemuksia kaikille!